Näkökulmia rehunurmien palkokasveihin

Palkokasvit tuovat ainutlaatuisilla ominaisuuksillaan monia uusia näkökulmia rehuntuotantoon.

Ensimmäisenä mieleen nousee palkokasvien kyky yhteistyöhön bakteerien kanssa, mikä mahdollistaa tehokkaan ja ympäristöystävällisen biologisen typensidonnan. Typpilannoitteiden valmistukseen käytettävien fossiilisten energialähteiden varannot ovat maapallolla rajalliset ja niille löytyy paljon tärkeämpiäkin käyttökohteita kuin typen sitominen. Resurssien huvetessa kannattaa biologinen typensidonta valjastaa käyttöön mahdollisimman tehokkaasti kaikessa peltoviljelyssä, erityisesti paljon ravinteita tarvitsevassa karkearehun tuotannossa.

Palkokasvien viljely vähentää osaltaan kasvihuonekaasujen päästöjä ja sitoo hiiltä maaperään. Ilmaston vähitellen lämmetessä, palkokasvit kuivuutta kestävinä pärjäävät yleensä heinäkasveja paremmin ja myös hyötyvät korkeammasta hiilidioksidipitoisuudesta. Palkokasveilla on siis oma roolinsa kasvinhuoneilmiön hillitsijänä ja toisaalta ne auttavat rehuntuotantoa sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

Rehukasveina palkokasvit ovat monipuolisia. Usein rehuntuotannon määrää ja laatua rajoittaa alhainen typpilannoitus, kun ostolannoitteiden hinnat ovat karanneet käsistä ja niiden käyttömäärät laskeneet. Alhaisen typpilannoituksen seurauksena tuleva sadon matala valkuaispitoisuus heikentää eläinten tuotosta. Lehtevillä palkokasveilla rehuun saadaan suhteellisen nopeasti sulavaa valkuaista, mistä on merkittävä hyöty varsinkin nuorille, kasvaville eläimille ja maidontuotannolle. Palkokasvien karkeammat, kuituiset korret vaativat pureskelua, mikä lisää syljen eritystä ja siten tasoittaa pötsin pH:ta vähentäen happaman pötsin riskiä. Osa palkokasveista sisältää tanniineja, jotka vähentävät valkuaisen pötsisulavuutta ja siten suurempi osa valkuaisesta imeytyy ohutsuolesta, jolloin se on tarkempaan hyödynnettävissä. Tanniinipitoisilla palkokasveilla, erityisesti keltamaitteella, on myös vaikutusta sisäloisten torjunnassa ja puhaltumisriskin pienentämisessä.

Satotasoltaan palkokasvit häviävät lannoitetuille nurmille, mikäli niitä kasvatetaan puhdaskasvustoina. Seoskasvustoina satotasot ovat paremmin kilpailukykyisiä. Kun palkokasvien osuus kasvustoissa on 30 – 50% päästään yleensä parhaisiin satotasoihin. Palkokasvien mukanaolo seoksissa nostaa myös rehulla aikaansaatua tuotosta suhteellisen suoraviivaisesti aina siihen saakka, kun palkokasveja on kasvustosta puolet. Palkokasvien määrää lisättäessä on toki pidettävä mielessä niiden ominaisuudet, jotka ehkäisevät rehumassan pH:n laskua ja siten vaikeuttavat huippulaatuisen säilönnällisen laadun saavuttamista. Palkokasveja sisältävän rehun säilönnässä onkin ensiarvoisen tärkeää olla huolellinen kaikissa työvaiheissa, jotta palkokasvien hyvät ominaisuudet saadaan säilymään aina ruokintapöydälle asti.

Lähteenä on käytetty julkaisua: Legume society – Legume perspectives (issue 12)

Luomuasiantuntija Pirkko Tuominen, ProAgria Pohjois-Savo

 

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa