Maatalouskalenteri 2017 ilmestynyt - 70 vuotta maatilayrittäjän kumppanina

Maatalouskalenteri on viljelijän ja yrittäjän merkittävä ammattitietopaketti ja samalla tilan ja yrityksen johtamisen tärkeä apuväline. Se toimii usealla yrittäjällä sähköisen kalenterin rinnalla vuosisuunnittelun ja muistiinpanojen tekopaikkana, jonne ne tallentuvat vuosikohtaisesti. Kalenterin mukana tulevaan Viljelymuistiinpanot-taskukalenteriin voi tehdä kätevästi lohkokohtaiset muistiinpanot.

 

Maatalouskalenteri uudistuu jatkuvasti. Tänä vuonna kalenterin tieto-osuuteen on tullut uutuuksina artikkeli Budjetoinnilla varmuutta maatilan johtamiseen, asiaa yrittä­jätulosta ja kannattavuuskertoimesta, kierrätys- ravinteiden hyödyntämisestä, maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksesta, satovahinkovakuutuksista, maatilayrittäjän sopimuksista sekä metsänomistajan sähköisestä palvelusta ja sen hyödyntämisestä.

 

Maatalouskalenteri saa erityistä kiitosta käyttäjiltään helppokäyttöisyydestä ja selkeydestä, ulkoasusta ja ammattisisällöstä. Lisäksi käyttäjät arvostavat kalenterissa tilaa päivittäisten muistiinpanojen tekemiseen. Ammattisisältö saa kiitosta siitä, että kaikki perustiedot ovat helposti löydettävissä samasta paikasta.
Kalenteriin on koottu myös alan kattavat yhteystiedot.

 

Hyötytietoa helppokäyttöisesti

 

Maatalouskalenterissa on paljon tietoa johtamisesta, kasvintuotannosta, energiasta sekä kotieläin- ja metsätaloudesta.  – Lannoitustaulukot on päivitetty uuden ohjelmakauden säädösten mukaisiksi ja ne ovat jälleen mukana kalenterissa, kertoo palveluryhmäpäällikkö Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.

Pöytäkalenterin päivyriosan muistilaput muistuttavat yrittäjälle tärkeistä päivämääristä sekä johtamiseen a tuotantoon liittyvistä toimenpiteistä.

 

70 vuotta maatilayrittäjän kumppanina

 

Eletään vuotta 1947, sodan jälkeistä aikaa. Alkamassa on jälleenrakentamisen aikakausi ja maaseudun arki täyttyy työstä. Uudistilat käynnistävät toimintaansa, ja elämän alkaa täyttää uudenlainen toivo. Samana vuonna ilmestyy ensimmäistä kertaa isännän ja emännän Maatalouskalenteri. Se sisältää monia hyödyllisiä tietoja maatilan arkeen, ja vuosisuunnittelun sivut antavat jo näkymää pidemmälle.

 

Nyt kädessämme on saman kalenterin 70. vuosikerta. Se on kehittynyt palvelemaan maatiloja ja yrittäjiä monipuolisessa ja syvää osaamista vaativassa ammatissa ja tilan johtamisessa. Tieto-osuuteen on koottu napakka paketti faktaa, jota jokainen alan ammattilainen tarvitsee työssään. Juhlan kunniaksi tieto-osuus on nelivärinen korostaen tärkeitä osia ja havainnollistaen tietoa.

 

Ulkoasu, hinta ja saatavuus

Maatalouskalenterin A5-kokoisessa pöytäkalenterissa on 246 sivua ja käytännöllinen kierresidonta. Viljelymuistiinpanot-taskukalenterin laajuus on 80 sivua. Kalenteripaketin hinta on 31,90 €.  Tilaa Maatalouskalenteri 2017 tästä

Maatalouskalenteri 2017:n tieto-osuus on saatavana myös sähkökirjana. Hinta on 29,00 €. Lisätietoja ja tilaukset tästä

Pöytäkalenteriin on saatavana myös suojaavat irtokannet hintaan 18,90 €. Tilaa suojaavat irtokannet tästä.

Kotimaan lähetyksiin ilmainen toimitus kirjeenä tai pakettina. Käytännön Maamiehen kestotilaajat saavat Maatalouskalenterin tilaajaetuna marraskuussa. 

 

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.