Kasvutilannekatsaus 9.8.2016: Puinnit käynnistyneet sateiden lomassa

09.08.2016

Kasvustojen kehitys on eteläisimmässä Suomessa sekä Pohjois-Savossa runsaan viikon edellä tavanomaisesta ja muuallakin maassa puolesta viikosta viikkoon edellä. Puintikausi käynnistyi jo heinäkuun puolivälissä siemennurmiviljelmillä, kaksi viikkoa sitten kuminapelloilla ja viikko sitten ruispelloilla. Kevätviljojen puinnit ovat käynnistymässä laajemmin Etelä-Suomessa tällä viikolla, mikäli säät pysyvät poutaisina. Sateiden toivotaankin nyt taukoavan, sillä poutasäätä tarvitaan kasvustojen tuleentumisen varmistamiseksi ja sadon laadun turvaamiseksi.
Heinäkuun ja elokuun sademäärät ovat olleet tavanomaista runsaammat suuressa osassa maata. Sateet ovat vaikeuttaneet kasvustojen hoitotoimia sekä lisänneet tautitorjuntojen tarvetta. Ainoastaan Ahvenanmaalla on kärsitty kuivuudesta, sillä sademäärät ovat olleet siellä vain 20 % normaalista. Tavanomaista vähäsateisempaa on ollut myös Varsinais-Suomessa sekä osassa Uudenmaan rannikkoaluetta.

Puinnit käyntiin siemennurmilla

Etelä-Suomen nurminadan siemenviljelyksillä aloitettiin puinnit heinäkuun puolivälissä. Etelä-Pohjanmaalla siemennurmien puinnit käynnistyvät tällä viikolla ja Pohjanmaan rannikkoalueella parin viikon sisällä. Kuminankin puinti on käynnistynyt kaksi viikkoa sitten Etelä-Suomessa, viikko sitten maan keskiosissa ja tällä viikolla Pohjanmaalla. Kuminasato arvioidaan määrältään ja laadultaan keskimääräiseksi. Satovaihtelut ovat kuitenkin suuret tilojen välillä.

Rukiin puinnit käynnistyivät viime viikolla Etelä-Suomessa. Tällä viikolla rukiin puinnit käynnistyvät Etelä-Karjalassa ja -Savossa sekä Keski-Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla ruista päästään puimaan ensi viikolla. Ensimmäiset syysvehnäkasvustot puitiin Uudenmaan rannikkoalueella viime viikolla. Muualla Etelä-Suomessa syysvehnän puinnit ovat käynnistymässä viikon sisällä. Pohjanmaalla syysvehnän puintien arvioidaan alkavan elokuun lopussa. Ruis- ja syysvehnäsato arvioidaan määrältään ja laadultaan tyydyttäväksi suuressa osassa maata. Uudellamaalla ja Uudenmaan rannikkoalueella ruissato on hyvä, mutta osassa Etelä-Savoa ja -Pohjanmaata sato on hieman tavanomaista heikompi. Pirkanmaalla 70 % ruiskasvustoista on laossa, Etelä-Karjalassa ja Keski-Suomessa noin puolet ja Uudenmaan rannikkoalueella sekä Kymenlaaksossa kolmannes kasvustoista on laossa. Muualla syysviljat ovat pysyneet hyvin pystyssä sadekuuroista huolimatta. Syysvehnän sato arvioidaan hyväksi Varsinais-Suomessa ja Uudenmaan rannikkoalueella. Sen sijaan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa syysvehnän sato on tavanomaista heikompi.

Kevätviljojenkin puinnit ovat käynnistyneet ensimmäisillä Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon ohralohkoilla. Aikaisten monitahoisten ohrien puinti alkaa yleisemmin tällä viikolla Etelä-Pohjanmaata myöten. Pohjois-Suomessa ohrien puinnit arvioidaan alkavan kahden viikon sisällä. Aikaisten kaurojen puinti alkaa kahden viikon kuluessa maan etelä- ja keskiosissa. Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa kaurakasvustot ovat jäljessä kehityksessään, joten siellä puintien arvioidaan alkavan hieman myöhemmin. Kevätvehnän puintien odotetaan alkavan kahden viikon kuluessa Etelä-Suomessa. Pirkanmaalla kevätvehnien puintien arvioidaan alkavan syyskuun alussa ja Etelä-Pohjanmaallakin suurin osa syysvehnäkasvustoista valmistuu puintikuntoon syyskuun puolella.

Viljojen satonäkymät vaihtelevia

Kevätviljojen satonäkymät ovat vaihtelevia kylvöjen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta johtuen. Eniten vaihtelua on ohran satonäkymissä. Ohrasato arvioidaan hyväksi Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja -Savossa, Pohjois-Savossa ja -Pohjanmaalla, mutta välttäväksi osassa Savoa ja Lapissa. Kaurasato arvioidaan hyväksi tai erinomaiseksi Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja -Pohjanmaalla, mutta välttäväksi osassa Pohjois-Savoa ja Lapissa. Kevätvehnästä odotetaan hyvää satoa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja osassa Pohjois-Savoa. Pohjois-Savosta löytyy myös kevätvehnäkasvustoja, joiden sato arvioidaan välttäväksi.

Aikaisin kylvetyt kasvustot ovat yleisesti pärjänneet paremmin kuin myöhään kylvetyt kasvustot, sillä myöhään kylvetyt kasvustot kärsivät monin paikoin alkuun kuivuudesta ja myöhemmin runsaista sateista. Suorakylvetyt kasvustot ovat tänä vuonna menestyneet tavanomaisesti muokattuja kasvustoja huonommin. Suorakylvetyt lohkot ovat kärsineet tiivistymisestä ja siten märkyydestä sekä kasvitaudeista tavanomaisesti muokattuja kasvustoja enemmän.

Kesän vaikeat sääolot näkyvät tautiruiskutusten yleistymisenä. Tautitorjuntaa tehtiin 50 % ruiskasvustoissa Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa kaikissa syysvehnäkasvustoissa tehtiin tautitorjunta, Uudenmaan rannikkoalueella sekä Etelä-Karjassa puolet syysvehnäkasvustoista sai tautitorjunnan. Yleisimmin tautitorjuntaa tehtiin ohrakasvustoissa, joista ruiskutettiin 50-75 %. Erillisiä punahomeruiskutuksia tehtiin kuitenkin verrattain vähän.

Rypsisato arvioidaan tavanomaiseksi suuressa osassa maata. Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla sato on jäämässä tavanomaista heikommaksi. Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla rypsisadosta odotetaan hyvää. Kaalikoiden runsas esiintyminen toi erityishaastetta kasvinsuojeluun rypsiviljelmillä. Ensimmäisiä rypsikasvustoja odotetaan päästävän puimaan elokuun lopussa Etelä-Suomessa. Kevätrypsin ja -rapsin kasvustot ovat pysyneet hyvin pystyssä lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaata, jossa 60-70 % kasvustoista on laossa. Kymenlaaksossa kolmannes kasvustoista on laossa.

Myöhäisemmistä erikoiskasveista härkäpavun puintien arvioidaan käynnistyvän vasta syyskuun alussa Etelä-Suomessa. Härkäpavun satonäkymät ovat tyydyttävät.

Toisen säilörehusadon korjuu lopuillaan

Säilörehun toisen sadon korjuu aloitettiin suuressa osassa maata heinäkuun puolivälissä. Lapissa korjuuseen päästäneen viikon kuluessa. Sateet ovat hieman hidastaneet korjuun etenemistä, sillä ainoastaan osassa Varsinais-Suomea ja Pohjois-Savoa sekä Pohjanmaan rannikkoalueella toisen sadon korjuu on saatu päätökseen. Muualla toisesta sadosta on korjaamatta vielä 5-25 %. Sadon määrä ja laatu arvioidaan hyväksi suuressa osassa maata. Ainoastaan osassa Varsinais-Suomea, Pirkanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjanmaan rannikkoalueella sadon määrä ja laatu arvioidaan tyydyttäväksi.

Laitumien ja kuivaheinän odelman kasvu on hyvää tai vähintään tyydyttävää lähes koko maassa lukuun ottamatta Pohjanmaan rannikkoalueen laitumia, joissa kasvu on tavanomaista heikompaa kuivuudesta johtuen. Useimmilla alueilla päästään tänä kasvukautena korjaamaan säilörehusta kolmas sato. Tarvetta kolmannen sadon korjuuseen ei kuitenkaan monellakaan tilalla ole, sillä laadukasta säilörehua on jo riittävästi varastoissa.

Kosteat säät lisänneet perunaruton riskiä

Sateet ovat vaikeuttaneet monin paikoin ruttoruiskutusten tekemistä perunaviljelmillä. Perunarutto on kuitenkin saatu suureksi osaksi pidettyä kurissa lyhyin välein tehtyjen ruiskutusten ansiosta. Maan eteläosissa kesä- ja varastoperunan perunan sadon määrä ja laatu arvioidaan hyväksi. Siemenperunaviljelmillä mukulakoko on kasvanut nopeasti, joten varsiston hävitys on jo aloitettu.

Sokerijuurikkaan satonäkymät ovat normaalit, Varsinais-Suomessa jopa hyvät.

Syysviljojen ja syysrapsin viljelyyn varovaista kiinnostusta

Kevätviljojen puintien ajoittuminen ja syksyn sääolot vaikuttavat merkittävästi syysviljojen ja -öljykasvien kylvöpäätöksiin. Rukiin viljelyn lisäämiseen on eniten kiinnostusta Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Syysvehnän ja -rapsin viljelyn lisäämiseen on kiinnostusta Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Rukiin kylvöjen odotetaan alkavan kahden viikon sisällä, syysvehnän kolmen-neljän viikon sisällä. Syysrypsin viljelyalojen arvioidaan pysyvän ennallaan tai hieman vähenevän. Syysrypsin ja -rapsin kylvöt ovat alkaneet ensimmäisinä Etelä-Pohjanmaalla parisen viikkoa sitten. Muualla maassa syysöljykasvien kylvöt aloitettiin viime viikolla.

Kesäomenoiden poiminta alkanut

Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan omenatarhoissa on alkanut kesälajikkeiden Huvitus, Pirja ja Geneva Early poiminta. Ahvenanmaalla kesälajikkeiden sato arvioidaan määrältään ja laadultaan hyväksi viljelmillä, joilla on voitu huolehtia kastelusta. Myös syys- ja talvilajikkeiden satonäkymät arvioidaan erinomaisiksi.

Herukoiden satokausi alkoi jo heinäkuun puolella Etelä-Suomessa. Herukoiden konepoiminta käynnistyi elokuun alussa ja sato arvioidaan saatavan korjatuksi kokonaan viikon kuluessa. Mustaherukan sato on kokonaisuutena jäämässä keskimääräiseksi, puna- ja valkoherukan sato arvioidaan hieman keskimääräistä paremmaksi. Sateisen kesän ansiosta marjakoko on hyvä.

Vadelmien satokausi on kääntymässä lopuilleen. Runsaat sateet ovat koetelleet vadelmaviljelyksiä, sillä vadelma pehmenee mansikan tapaan liian kosteassa. Kosteat säät ovat suosineet vadelmalla uusien versojen kasvua.

Tuorevihannesten valikoima on nyt laajimmillaan. Parhaillaan korjataan kerä-, kukka-, parsa- ja kyssäkaalin, eri salaattien, kiinankaalin, nippusipulin, porkkanan, tarhaherneen, avomaan kurkun ja kesäkurpitsan satoa. Raekuurot ovat paikoitellen koetelleet kukka- ja parsakaali- sekä salaattikasvustoja. Heinäkuun runsaat sateet ovat haitanneet Etelä-Suomessa vihannesviljelmien kasvinsuojeluruiskutuksia. Viljelmillä onkin jouduttu turvautumaan rikkakasvien harauksiin ja kitkentään. Kaalikoit vioittivat monin paikoin kaalikasvustoja, mikä on hidastanut kasvustojen kehitystä ja heikentänyt satoa. Varastovihannesten kasvu on kesken, joten tulevien viikkojen sääolot ratkaisevat sadon määrän ja laadun.

Katsaus on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta. Lisätietoja antaa Terhi Taulavuori puh. 020 747 2475.
Lisätietoja maakunnallisesta tilanteesta myös paikallisilta ProAgria Keskuksilta.
ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Henri Honkala, puh. 040 827 7100, nurmet Sari Vallinhovi puh. 0400 764 217, puutarha Arja Raatikainen puh. 050 377 9530
ProAgria Etelä-Savo, Matti Ikonen puh. 0400 624 956, Timo Piispa puh. 040 702 4813, Anna-Maria Kokkonen puh. 043 825 5371, puutarha Mirja Tiihonen puh. 0400 638 138
ProAgria Etelä-Suomi
Etelä-Karjala, Eino Heinola puh. 0400 358 668, Asko Laapas (erityisesti nurmiasiat) puh. 040 721 9991
Kanta-Häme, Vesa Koivula 0407092450, Kaija Hinkkanen (erityisesti luomu) puh. 040 709 2475
Kymenlaakso, Mikko Kemppi puh. 040 709 2489, Elina Valkeinen puh. 040 709 2490
Pirkanmaa, Ritva Tolppa puh. 0400 163 753, Sari Hiltunen (erityisesti luomu) puh. 050 561 8369, Katri Myry puh. 050 518 4611
Päijät-Häme, Jukka Miettinen 0400 355 551
Uusimaa, Esa Partanen puh. 0400 463 172, Vilma Kuosmanen puh. 040 742 4729

Kasvukauteen liittyvissä erityiskysymyksissä vastaavat:
kasvinsuojeluasiat, Eino Heinola puh 0400 358 668
laiduntaminen, Markku Puttonen puh. 040 709 2484, Asko Laapas puh. 040 721 9991
luomu, Sari Hiltunen puh. 050 561 8369, Pekka Terhemaa puh. 040 518 7130
erikoiskasvit, (avomaanvihannekset) Marja Kallela puh. 040 513 3118, (peruna) Ritva Tolppa p. 0400 163 753

ProAgria Finska Hushållningssälsskapet (FHS), Peter Fritzén, puh. 0400 688 507, puutarha Fredrik Björklund, puh. 050 593 4350
ProAgria Kainuu, Maarit Partanen, puh.0400 282 092
ProAgria Keski-Pohjanmaa, Jari Vierimaa puh. 040 743 3290, Jari Tikkanen puh. 0400 162 147,Sirkku Koskela puh. 0400 137 124
ProAgria Keski-Suomi, Vesa Laitinen, puh. 020 747 3321, nurmet Juhani Peltola puh. 040 586 0042, puutarha Marjo Marttinen, puh. 020 747 3322
ProAgria Lappi, Ari Alamikkotervo, puh. 0400 616 970
ProAgria Länsi-Suomi, Pasi Nummela, puh. 0400 970 913 (Satakunta), Ilpo Hartikainen, puh. 050 569 6881 (Varsinais-Suomi), nurmet Anu Ellä puh. 040 180 1260 ja Jarkko Storberg puh. 0400 849 992, Marja Tuononen puh. 040 5919 489 (puutarhakasvit)
ProAgria Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Jan Grönholm, puh. 0400 860 639, Patrik Erlund, puh. 0400 860 630
ProAgria Oulu, Leila Laine puh. 045 6578 718, Risto Jokela, puh. 0400 285 294, nurmet Olli Valtonen puh. 040 735 5519, kasvinsuojelu Juha Sohlo, puh. 0400-585506, puutarha Kirsti Voho, puh. 0400 387 406
ProAgria Pohjois-Karjala, Kaisa Matilainen (Joensuun seutu), puh. 040 301 2423, Heidi Nevalainen (Pielisen Karjala) puh. 040 301 2428, nurmet Elina Keski-Soini puh. 040 301 2461, puutarha Päivi Turunen, puh. 040 301 2452
ProAgria Pohjois-Savo, Arja Mustonen, puh. 0400 203 755, Anu Rossi, puh. 040 179 5001, Essi Tahvola, puh. 040 707 1479, Kirsi Tuovinen, puh. 0400 867 400, puutarha ja peruna Heikki Inkeroinen, puh. 0400 375 584
ProAgria Ålands Hushållningssällskap, Joachim Regårdh, puh. 0457 526 7303, puutarha Pernilla Gabrielsson, puh. 0457 382 3070
ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssällskap (ÖSL), Jan-Erik Back, puh. 050 4417 511, puutarha Kaisa Haga, puh. 050 911 5920

Seuraavat tiedotteet julkaistaan tiistaina 30.8. ja 20.9.

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.